Suomalaisen rockin iätön klassikko

Hassisen kone oli vuosina 1979-1982 progressiivista rockia ja punkia soittanut rockyhtye. Yhtyeen lyhyestä menestyksestä huolimatta, sen tuotantoa ja suomenkielisiä albumeita pidetään suomalaisen rockin klassikoina. Useat Hassisen koneen kappaleista, kuten “Rappiolla”, Levottomat jalat”, “Tällä tiellä” sekä “Rajat”, ovat radiosoitossa yhä tänä päivänä, ja ne ovat erityisen suosittuja kappaleita myös karaokessa, tässä suomalaisten lempiharrastuksessa. Hassisen kone sai…

Lue lisää

Suomen Rolling Stones

Popeda 1980-luvulla Popeda on suomalainen rockyhtye, joka on saanut alkunsa Tampereella 1970-luvun lopussa. Popedalla on takanaan mittava ura, jonka aikana se on julkaissut 20 studioalbumia, kolme livealbumia, kuusi kokoelma-albumia, sekä huomattavan määrän Suomi-rockin klassikoiksi muodostuneita hittikappaleita. Popeda on ollut maineikas yhtye koko uransa aikana eri sukupolvien keskuudessa ja yhtye on inspiroinut myös muita lauluntekijöitä kirjoittamaan…

Lue lisää

Suomen puckrockin ykkösnimi

Apulanta on suomalainen punkrock-yhtye, joka on perustettu jo viime vuosituhannen puolella, vuonna 1991. Yhtye on yli 25-vuotisen uransa aikana julkaissut useita albumeita, joista 13 on myynyt kultaa, ja seitsemän platinaa. Myös Apulannan julkaisemat singlet ovat niittäneet hurjaa menestystä. Vuonna 2011 yhtyeen “Pihtiote”-niminen kappale nousi Suomen virallisen singlelistan kärkipaikalle, ollen Apulannan 21. listaykkössingle

Lue lisää