Suomen Rolling Stones

Popeda 1980-luvulla

Popeda on suomalainen rockyhtye, joka on saanut alkunsa Tampereella 1970-luvun lopussa. Popedalla on takanaan mittava ura, jonka aikana se on julkaissut 20 studioalbumia, kolme livealbumia, kuusi kokoelma-albumia, sekä huomattavan määrän Suomi-rockin klassikoiksi muodostuneita hittikappaleita. Popeda on ollut maineikas yhtye koko uransa aikana eri sukupolvien keskuudessa ja yhtye on inspiroinut myös muita lauluntekijöitä kirjoittamaan lyriikoita. Muun muassa Nylon Beat -yhtyeestä julkisuuteen ponkaissut laulaja Erin on vuonna 2011 julkaissut kappaleen nimeltään “Popeda”. Kappaleen sanoituksissa pohditaan parisuhteen merkitystä, ja kappaleen sanat indikoivat, että Popedan kuuntelu keittiössä on luonteva osa arjen puuhia.

Popedan synty

Popedan perustivat vuonna 1977 Tampereella laulaja Pate Mustajärvi, kitaristit Ari Puukka ja Arwo Mikkonen, basisti Ilari Ainiala sekä rumpali Kai Holm. Popedan kokoonpano on vaihtunut lukuisia kertoja vuosien varrella, ja alkuperäisistä jäsenistä ainoastaan Pate Mustajärvi on yhä yhtyeen riveissä. Yhtyeen ensimmäinen debyyttisingle, nimeltään “Hei mies / Mönkiäislaulu” julkaistiin seuraavana vuonna. Kappale nauhoitettiin Lahdessa sijainneella Microvox-nimisellä studiolla, jota pyöritti musiikintuottaja Pekka Nurmikallio. Microvox-studiolle omaleimaista olivat Revox-kaksiraitanauhurit, joilla nauhoitettua äänitysjälkeä ei pystynyt käsittelemään jälkikäteen. Tästä syystä kyseinen nauhoitustapa oli suosittua erityisesti 1970-luvulla spontaanin rockmusiikin tuotannossa, mikä on myös ollut Popedalle tyypillistä tyyliä sen alkuajoista saakka. Vuoden 1978 elokuussa Popeda alkoi nauhoittaa ensimmäistä studioalbumiaan, joka on myös yhtyeen nimikkoalbumi, Popeda. Albumin menestys jäi heikoksi, ja sitä myytiin ainoastaan 1500 kappaletta. Vuosien 1977-1982 aikana Popeda julkaisi yhteensä neljä albumia, mutta niiden menestys ei ollut mainittavaa. Yhtyeen kokoonpanon vaihtuvuus oli myös nopeaa, minkä lisäksi albumien tuottajat vaihtelivat. Raakaa voimaa -livealbumin jälkeen yhtyeen silloinen kitaristi Ari Puukka jätti yhtyeen, ja Popedan kitariksi otettiin Costello Hautamäki, joka vaikuttaa yhtyeessä yhä tänä päivänä.

Popedan läpimurto yleisön sydämiin tapahtui vasta vuonna 1983 heidän viidennen, Kaasua… -nimisen studioalbuminsa myötä. Erityisesti nimikkokappale “Kaasua komisario Peppone” saavutti kaupallista menestystä. Seuraavana vuonna julkaisti albumi Harasoo menestyi myös markkinoilla, ja albumin kappaleet “Matkalla Alabamaan” sekä “Sukset” ovat vakiintuneet Popedan keikkalistalle konserteissa. Harasoo-albumin myötä Popedan suosio erityisesti keikkayhtyeenä alkoi vakiintua, ja yhtyeen melodinen suomirock löysi tiensä suuren yleisön sydämiin. Vuonna 1985 julkaistiin Pohjantähden alla -albumi, ja albumilla olevaa kappaletta “Kuuma kesä” pidetään Popedan kaikkien aikojen suurimpana hittinä.

Vaikeuksien kautta voittoon

1980-luvun loppupuolella Popedan kokoonpano koki jälleen muutoksia, ja eräs muutoksista oli varsin traaginen. Vuoden 1986 helmikuussa Popeda oli tekemässä soundcheckiä Tampereella Cabaret Oscar -konserttia varten, kun yhtyeen kitaristi Arwo Mikkonen sai sydänkohtauksen. Arwo Mikkosen menehtyminen aiheutti keikan peruuntumisen, ja yhtye harkitsi lopettamista myös kokonaan. Arwo Mikkosen vaimon tuella yhtye kuitenkin jatkoi uudella kokoonpanolla. Ennen vuosikymmenen vaihdetta julkaistut albumit eivät kuitenkaan menestyneet aiempien albumien tavoin, eikä yhtyeeltä myöskään syntynyt hittikappaleita tuona aikana. Yhteinen kiertue Eppu Normaalin kanssa piti Popedan kuitenkin pinnalla, ja 90-luvun alkupuolella julkaistu albumi, Svovoba, nosti yhtyeen jälleen hurjaan suosioon, myyden platinaa. Popeda kuuluu tiukasti suomalaisen rockmusiikin klassikoihin, mutta pitkän uransa aikana yhtyeen musiikki on edustanut lukuisia eri tyylejä 20 studioalbumin verran. Erityisesti yhtyeen sanoitukset ovat saaneet vaikutteita niin punk-musiikista kuin niin kutsutusta uudesta aallosta. Uusi aalto on musiikin termi, jolla viitataan 70-80-luvun vaihteen rockmusiikkiin. Uutta aaltoa on luonnehdittu siistitymmäksi muodoksi punkista. Popedan kappaleiden sanoitukset käsittelevät usein yhteiskunnallisia aiheita, kuten työttömyyttä, poliittisia ristiriitoja sekä suoranaista maailmantuskaa. Popedan musiikillista tyyliä on luonnehdittu myös boogie rockiksi, eli bluesrockin alagenreksi. Bluesrock puolestaan yhdistelee elementtejä bluesista ja rockista, ja sen edustajia maailmalla ovat olleet muun muassa The Rolling Stones sekä Muddy Waters. Poko Rekords tuotantoyhtiön toimitusjohtaja Epe Helenius onkin kutsunut Popedaa Suomen Rolling Stonesiksi.

Popeda juhli 40-vuotista historiaansa vuonna 2017